Urheilu & vapaa-aika

Talvella. Vieraanvarainen Lakeford sijaitsee tunnetun lomakeskuksen, Tahkon alueella. Lakefordin kodikkaat huvilat kutsuvat laskettelijoiden lisäksi kaikkia talvilomailun ystäviä. Täällä Tahkovuorella sijatsee myös yksi Suomen parhaista laskettelukeskuksista. Tahkolla on 23 erilaista ja eri vaikeusastetta olevaa rinnettä (mukaanlukien kaksi "mustaa" rinnettä). Syväri-järvi muodostaa Tahkovuoren juurella kauniin pienehkön lahden, sen jäille päättyy myös osa laskettelurinteistä. Samasta paikasta vievät takaisin ylös tilavat lasketteluhissit - niitä Tahkon rinteillä on yhteensä 14. Tahkon rinteet lumetetaan tarvittaessa, minkä ansiosta laskettelukausi täällä jatkuu marraskuusta huhtikuuhun sääolosuhteista riippumatta.

Tahkon rinteillä toimii laskettelukoulu, jossa kokeneet ohjaajat ovat aina käytettävissänne ja kahdesta välinevuokraamosta löytyvät kaikki tarvittavat varusteet lasketteluun. Pienille laskettelijoille on oma turvallinen mattohissi ja lastenrinne. Lisäksi alle 7-vuotiaat lapset saavat lasketella ilmaiseksi. Lakefordin vierailla on käytettävissään ilmainen ski bus, joka kulkee päivittäin aikataulun mukaisesti (ajomatka rinteille 10 min).

Tahko ei kuitenkaan ole ainoastaan laskettelua varten. Lomailijoiden käydettävissä ovat kauas ulottuvat hiihtoladut ja luistelukentät järven jäällä. Lisäksi saatavilla ovat vauhdikkaat lumikelkkasafarit, koiravaljakkoajelut, jäärata-ajelut, ampumarata, talvikalastus, sekä vuorikiipeily. Joukkuepelien ystäviä varten tarjolla ovat aartenmetsästys talvimetsässä ja savolaiset olympialaiset. Lakefordin henkilökunta auttaa tekemään lomastanne entistä jännittävämmän.

Kesällä. Lakefordissa pääsee sukeltamaan romanttiseen ja satumaiseen tunnelmaan. Pohjolan valkeat yöt häkellyttävät kauneudellaan ja juhannuksen täällä voi viettää perinteisin tavoin saunoen ja grillaten. Lisäksi lomakylän vierailla on ainutlaatuinen mahdollisuus pelata golfia maan kauneimmilla golfkentillä. Tahko Golf Clubilla on kaksi golfkenttää aivan Lakefordin läheisyydessä. Old Course -kentälle on matkaa vain 3 kilometriä ja New Course -kentälle 5kilometriä. Sekä aloitteilijoille, että kokeneille palaajille klubi tarjoaa lähes kaiken, mitä ikinä golf-harrastaja voi toivoa. Klubeilta voit hankkia tarvittavat varusteet ja saada neuvontaa kaikkiin golfia koskeviin kysymyksiin. Aloittelijoille on olemassa opettelukurssit.Peliajan voi varata suoraan Lakefordista, siihen riittää varauspyynnön jättäminen lomakylän vastaanottoon.Varauksen voi tehdä myös ennen lomakylään saapumista.

850 m päässä Lakefordista sijaitsee Ratsastuskeskus Tahko Areena. Sekä aloittelijoille että ratsastuksen konkareille löytyy omat, mielenkiintoiset ohjelmat. Kursseja on helpoista opettelukursseista useamman päivän ratsastusleireihin.


Lisäksi Tahkolla voi harrastaa vuorikiipeilyä, lähteä polkupyöräretkelle, perehtyä kalastuksen kikkoihin, meloa kanoottiretkellä, ajaa mukansatempaavaa safaria mönkijällä tai testata itseään hyvin varustetulla ampumaradalla, jossa voi kilpailla tarkkuudesta ampumalla aidolla taisteluaseilla. Isoille kaveriporukoille suosittelemme paintballia.

Loma Syväri-järven rannalla on kesällä erityisen upea. Lakefordista voit vuokrata soutu- ja moottoriveneitä, sekä vesisuksia. Kalastusta järvellä ei myöskään pidä unohtaa, se tulee varmasti muuttamaan käsityksenne kalasaalin mahdollisesta koosta ja painosta! Lisäksi pyydystetyn kalan voi paistaa samantien koko perheen iloksi. Käytettävissänne on myös henkilökohtainen kalastusopas.

Jos olette vannoutunut kalastuksen ystävä, unohtumattomat kalastuskokemukset odottavat teitä ympäri vuoden. Meillä voi kalastaa hettouistimelle, virvelillä, perholla, katiskoilla ja muilla tunnetuilla tavoilla. Voitte vuokrata kaikki tarvittavat varusteet vastaanotostamme. Tarjoamme myös valikoiman erilaisia kalastuspalveluita.

Syksyllä.  Lakeford kutsuu järvi- ja metsämaisemien unohtumattomilla väreillä. Metsässä kypsät marjat ja sienet odottavat poimijaansa ja syyskuiseen järveen on saunan jälkeen ihanaa sukeltaa. Tarjolla on tietenkin myös syyskalastusta sekä samat aktiviteetit kuin kesälläkin.


Ympäri vuoden.  Tahkolla toimii koko perheen Spa-keskus, joka on lähes kävelymatkan päässä lomakylästä. Lomakylän VIP-sauna on käytettävissä kaikkina vuodenaikoina, lisäksi kristallikirkas järvi on aina ilahduttamassa kalastajaa runsaalla saaliilla ja kalalajien paljoudella.

Lakeford toivottaa vieraat tervetulleeksi lomakyläänsä vuoden ympäri, täällä pääsette kokemaan unohtumattomia ja hauskoja lomaseikkailuja. Kaunis luonto kutsuu nauttimaan jokaisesta hetkestä ja kodikkaat huvilat takaavat mukavan loman perheellenne. Lisänä ovat värikkäät muistot, jotka jäävät ilahduttamaan mieltä vielä pitkään lomalta paluun jälkeenkin.

Voitte tilata Tahkon palvelutarjonnasta minkä tahansa aktiviteetin tai palvelun paikanpäällä Lakefordin vastaanotossa. Otamme tilauksia vastaan myös sähköpostilla ja puhelimitse.

 


PALVELUVALIKOIMA JA HINNASTO